Työskentelen nyt ensimmäistä viikkoa uudessa työssäni brändiasustemyyjänä. Tuotteet kiinnostavat pääasiassa hyvätuloisia aikuisia ja eläkeläisiä, jotka arvostavat laatua. Olen muodostanut näistä ihmisistä erilaisia asiakasprofiileja. On tyylitietoinen, itsevarma ja varakas nainen, joka tietää mitä haluaa ja haluaa myyjältä vain mahdollisimman kauniin paketin. Sitten on epävarma nainen, joka ei oikein tiedä mikä hänelle parhaiten sopisi, ja joka ei oikein pidä itseään kauniin tuotteen arvoisena. He kaipaavat myyjältä neuvoja, kehuja ja kannustusta. Kolmas naistyyppi on selkeästi heräteostelija, jolle ei tarvitse kuin hymyillä. Hän ihastuu joka toiseen tuotteeseen, kahmii ne käsiinsä ja maksaa ostoksensa luottokortilla.
Miesasiakkaat ovat hyvin erilaisia. Oma suosikkini on vanha herrasmies, joka puhuttelee myyjääkin kohteliaasti, arvostaa saamaansa apua ja ottaa hatun päästään kassalla. Toinen miestyyppi on kiireinen ja kärsimätön. Tämä asiakas haluaa tarkkoja vastauksia ja ripeää palvelua. Kaiken pitää mennä sujuvasti. Jos näin ei käy, mies jättää ehkä kokonaan ostamatta, jos taas palvelussa onnistuu, saa kassalla kiitoksen ja hyvät myynnit. Kolmas miestyyppi tulee myymälään lähinnä vikittelemään myyjätyttöjä. Ostosta oleellisempaa on myyjän ulkonäön kehuminen ja vanhemmalla miehellä nuoruuden naiskenteluilla rehvastelu. On kai sanomattakin selvää, että tällainen asiakas on kaikista epämiellyttävin... (No, toki on vielä todellisia häiriköitäkin, mutta ehkä heitä ei voi laskea asiakkaaksi lainkaan...)
Jotenkin olen hämmästynyt siitä, miten erilaisista syistä naiset ja miehet käyvät ostoksilla. Miehillä on aina mielessään jokin selkeä tarve, jonka täyttämiseksi jotakin pitää ostaa, ja tarve tulee aina täyttää mahdollisimman hyvin. Paidan tulee kestää kauemmin kuin sesongin loppuun ja solmion kestää mielellään koko elinikä. Naiset ostavat useimmiten mielihalujen vuoksi. Tarve on toissijainen peruste tai sitten se tarve on syntynyt enemmänkin tunnepuolella kuin arjen toiminnassa. Uusi paita ostetaan nostattamaan itsetuntoa, eikä lämmittämään talvipakkasilla. Tämä on minusta surullista, kuinka naisten henkinen hyvinvointi on niin kytköksissä materiaan.
Olen yllättynyt siitäkin kuinka moni nainen vähättelee itseään esimerkiksi tilanteessa, jossa hänelle sopivaa kokoa ei löydy valikoimasta. Naiset kokevat, että vika on heissä eikä kaupan tarjonnassa. Mies käsittelee tilanteen päinvastoin. Vika on aina kaupassa, jossei sopivaa tuotetta löydy. Ja niinhän sen pitäisi ollakin! Älkää naiset liittääkö omanarvontuntoanne mihinkään muotiluomukseen tai sen istuvuuteen päällenne. Tähän ajattelutapaan vaatemarkkinoiden massatuotanto tietenkin perustuu. Itsetunto ei korjaannu pysyvästi uudella mekolla, minkä vuoksi tarve uudelle mekolle syntyy hyvin nopeasti. Uusi vaate on hyvin hetkellinen lääke asiaan, joka pitäisi oikeasti korjata pään sisällä. Tottakai meidän halutaan ajattelevan, että kaikki korjaantuu uudella tyylillä, eihän kukaan muuten ostaisi vaatteita niin paljon, mutta se kaikki on vain suurta huijausta. Jos ette osta tarpeeseen kuten miehet, ostakaa mieluummin vaikka hemmottelun vuoksi. Tiedostakaa se hetkellinen mielihyvä älkääkä ajatelko, että elämänne paranee jonkin uuden tavaran kautta. Ja jos jokin tuottaa teille iloa, olette aina sen arvoisia. Minä aion ottaa tehtäväkseni myyjänä saada jokaisen kokemaan olevansa oikeutettu kauniisiin asioihin, olivat ne sitten tavaroita tai jotain muuta. Hyvä kuuluu kaikille.
