Lukijalle

Tämä blogi kertoo naisena olemisesta ja ehkä vähän naiseksi/naisena kasvamisestakin. Tarkastelen paljon naisen asemaa työelämässä ja yhteiskunnassa sekä pohdin naisiin kohdistuvia odotuksia ja asenteita. Saatan toisinaan kirjoittaa feministiseen sävyyn, mutta tarkoitukseni ei suinkaan ole leimautua miesten vihaajaksi. Päinvastoin, saatan joskus kirjoittaa puolustuspuheita miehille ja nostaa esiin niitä asioita, joissa naiset itse huonontavat asemaansa. Ehkä joskus puhun jostain ihan muustakin...Olen parikymppinen kaupunkilainen nainen Etelä-Suomesta. Olen vasta aloittanut kokoaikaisen työnteon ja työelämään tutustumisen, mikä varmasti näkyy kirjoituksissanikin. Elän vakituisessa parisuhteessa ja olen tällä hetkellä toimistotyössä. Lapsia tai lemmikkejä minulla ei ole.Tämä on ensimmäinen blogini, mikä aiheuttaa pienoista jännitystä=) Katsotaan mitä tästä syntyy... Päätin kirjoittaa blogini nimimerkillä suojatakseni toisaalta omaa ja toisaalta läheisteni ja työnantajieni yksityisyyttä. Kirjoituksissani oleellisempia ovat niiden käsittelemät ilmiöt, eivätkä niinkään yksittäiset henkilöt tai organisaatiot. Tervetuloa Punahuulten pariin!

torstai 20. helmikuuta 2014

Eläkkeelle ehtii haudassakin?

Juttelin viikonloppuna anoppini kanssa, joka on vasta päässyt aloittelemaan eläkkeellä oloa, vaikka ikää on jo lähemmäs 70 vuotta. Yrittäjän uraa ei ole ollut helppo lopettaa, vaikka voimat ovatkin olleet vähissä jo pitkään. Anoppi koki selvästi syyllisyyttä eläkkeelle jäämisestään, vaikka hänellä tietenkin on siihen täysi oikeus, ja olisi ollut jo useamman vuoden ajan. Pääsyy eläkkeen viivästymiseen on ollut aviomies suurine suunnitelmineen. Appiukko ei millään tahtoisi nauttia eläkepäivistä. Hänestä miehen tulisi mennä kunniakkaasti työn ääreltä hautaan. Tämä asenne on johtanut vaimon syyllistämiseen eläkehaaveilusta, ja nyt sitten anopin kokemaan häpeään siitä, että on luopunut työnteosta.

Anoppilassa on pitkään tehty töitä jaksamisen äärirajoilla. Kaikista tehtävistä ei ole enää selvitykään yksin, vaan apuun on pitänyt kutsua jälkikasvua, joka ei tietenkään ole ollut kovin innoissaan siitä, että omien töiden lisäksi pitää vielä auttaa vanhempia, jotka eivät ymmärrä lopettaa työuraansa ajoissa. Sitten ne työt lopetetaan, kun ei kerta kaikkiaan enää selvitä niiden tekemisestä.

Tämän tapahtumaketjun seuraaminen on saanut minut ajattelemaan sitä, miksi poliitikkomme pyrkivät koko ajan nostamaan eläkeikää. Tavoitteet työurien pidentämisestä kohdistetaan edelleen pääasiassa vanhoihin ihmisiin, vaikka jo pitkään on keskusteltu kasvavasta nuorisotyöttömyydestä. Olen lukenut poliitikkojen puheita aiheesta "työuria tulisi pidentää molemmista päistä", mutta koskaan en ole lukenut yhtäkään konkreettista ehdotusta nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi. Joku joskus heittää jonkin pienen ajatuksen ilmaan, ja se sitten unohdetaan pian, kun lehdistö pääsee päivittelemään eläkeiän nostamista.

Minusta vanhat ja väsyneet ihmiset tulisi päästää ansaitsemalleen eläkkeelle inhimillisellä aikataululla. Onko siinä mitään järkeä nostaa eläkeikää, kun jo nyt niin moni jää varhaiseläkkeelle sairastumisten takia? Työelämä on kuluttavaa. Minäkin sen jo tiedän, vaikkei työkokemusta olekaan kuin vasta kuin kuuden vuoden ajalta. Työ väsyttää ja verottaa voimia. Ei siihen vanhuuden väsymykseen edes tarvita mitään erityisiä vaivoja, kyllä sitä väsyy työhön muutenkin. Onko siis järkevää pitää nuoria koulutettuja ihmisiä työttömyyskortistossa samalla kun työuransa loppupäässä olevat työskentelevät hampaat irvessä kohti sitä odotettua syntymäpäivää, jonka jälkeen on sallittua jättää hommat muiden tehtäväksi? Minusta ei ole.

Työelämä ei suosi nuoria. Usein työnantajat tuntuvat ajattelevan, että jos on nuori, on automaattisesti kelvollinen vain kahvinkeittoon ja papereiden järjestelyyn. Nuoria pidetään epäkypsinä, epäluotettavina, kokemattomina ja taitamattomina. Kyllä he sitä joskus ovatkin, mutta miten tilanne voi koskaan muuttua, jossei ensimmäistäkään tilaisuutta tarjota? Minulla on erittäin positiivisia kokemuksia oppilaitosten ja yritysten välisestä yhteistyöstä. Opiskelijatkin ovat erittäin kykeneviä tuottamaan hyvää työnjälkeä, ja useimmiten he ovat valmiita tekemään sen maksutta, kun jokaisesta projektista saa opintopisteitä. Käytännön tehtävien suorittaminen on lisäksi mielekkäämpää kuin pelkkä teoriaopiskelu luentosalissa. Nuoret tarjoavat yrityksille tuoreen näkökulman asioihin. Liian moni yritys jää ajasta jälkeen kangistumalla kaavoihinsa. Yhteys nuoriin pitää toiminnan nykyaikaisena. Jos olisin poliitikko, velvoittaisin vähintäänkin keskisuuret ja suuret yritykset toteuttamaan vuosittain yhden opiskelijaprojektin. Opiskelijat saisivat käytännön työkokemusta ja kontakteja jo koulussa, yrittäjät saisivat ilmaisen työpanoksen, uusia ideoita ja ensikontaktin tulevaisuuden lupauksiin. Win-win situation?

Yhteistyö yritysten kanssa voisi olla paitsi projekteja, myös mentorointia. Meillä on oppisopimuskoulutusta, mutta se on valitettavan pienimuotoista. Eikö olisikin kätevää, jos eläkkeelle jäävä työntekijä voisi itse kouluttaa nuoren seuraajansa? Varmasti tehokkaampi systeemi, kuin nykyinen "aloitat kahvinkeittäjänä, ja joskus kymmenen vuoden sisällä pääset urallasi eteenpäin". Työntekijöiden perehdytys toteutuu minun kokemukseni mukaan surkeasti, ja varsinkin nuorten kohdalla, koska heille ei haluta antaa liikaa tietoa tai vastuuta. Lisäämällä nuorten koulutusta suoraan työpaikoilla, saataisiin työt tehokkaammin siirrettyä nuoremmille sukupolville vanhempien eläköityessä. Tämä nyt tietysti vaatii taas kaikenlaisia rakenteellisia muutoksia, jotka tuskin tapahtuvat ennen minun eläkepäiviäni, mutta se on ajatus?

Haluaisin suoda anopilleni mukavat eläkepäivät, ilman sitä kalvavaa syyllisyyttä, joka häntä nyt vaivaa. Ja haluaisin itse työllistyä. Toivottavasti se jonakin päivänä on mahdollista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti