Työ ja arki ovat taas imaisseet mukaansa useaksi kuukaudeksi, enkä ole saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään. Ei sillä, että mitään kovin mainittavaa olisi tapahtunutkaan. Toimiston arki kun on pääasiassa rutiinien täyttämää puurtamista päivästä toiseen. Poikkeuksena sääntöön osallistuin firman pikkujouluihin. Pääsin seuraamaan sivusta kuinka mieskollegojeni sivistys karisi drinkki drinkiltä. Käytän tätä nyt aasinsiltana päivän aiheeseeni.
Sain pyhien aikana katsottua Mad menin ensimmäisen tuotantokauden kokonaisuudessaan (myönnän olevani ajastani jäljessä, onhan sarjaa ilmestynyt jo kokonaiset seitsemän tuotantokautta...). Mikäli joku muukin on ollut tähän päivään saakka pimennossa tästä palkitusta draamasarjasta, niin kyseessähän on amerikkalainen tv-sarja, joka sijoittuu 1960-luvun New Yorkiin. Sarjan keskiössä on mainostoimisto Sterling & Cooper ja heidän suuri kykynsä mainosmies Donald Draper. Sarja kuvaa 60-luvun avoimen seksististä toimistokulttuuria ja toisaalta sukupuoliroolien muuttumista. Itse näin 1. tuotantokaudella lähinnä sovinismin kukkivan ja sekös sai verenpaineeni nousemaan hetkittäin...
Minun kuulemani ja kokemani mukaan tuo menneiden aikojen seksismi ei ole vielä täysin kadonnut tämän päivän toimistoista. Ja miksi olisikaan? Onhan osa 60-luvun sovinisteista edelleen mukana työelämässä, ja sitäkin useampi mies on saanut oppinsa noilta vanhemmilta konkareilta. Ei siitä 60-luvusta nyt niin kauan vielä ole...
Mad menissä kuvataan paljon karuja tilanteita, joissa naisia esineellistetään ja väheksytään. (Jatkossa hiukan juonipaljastuksia..) Eräässä jaksossa toimiston naiset kutsutaan brain storming -tilaisuuteen, jossa tarkoituksena on arvioida uutta huulipunasarjaa. Kuulostaa hyvältä vai? Naisiakin kuullaan? No ei, toimiston miehet istuvat peililasin takana viereisessä huoneessa ja arvostelevat pahaa-aavistamattomien naisten ulkonäköä. Toisessa jaksossa Donin vaimo Betty haluaisi palata työuralleen mallina, kun hänelle tarjoutuu siihen tilaisuus. Don esittää hyväksyvänsä asian, mutta tuhoaakin sitten vaimon mahdollisuudet uralle yhdellä puhelinsoitolla tämän seläntakana. Sitten on vielä sihteerien alushousujen katselua työporukan pippaloissa, yhden sihteerin lihomisesta huomauttelua, salasuhteita, työkaverin vaimon lähentelyä, naisten osaamisen vähättelyä... Ja mainoskasvojen castingeissa tärkeintä on naisten ulkonäkö, no niin kai se on nykyäänkin, mutta sen lisäksi mallien odotetaan harrastavan seksiä uusien työnantajiensa kanssa. Ja niin odotetaan sihteerienkin tekevän... Sihteerien tehtäviin näyttää konekirjoituksen lisäksi kuuluneen mieskollegojen (= esimiesten) työpaikkavaimona toimiminen. Sterling & Cooperilla sihteerin ammattitaitoon kuuluu oleellisena osana kyky miellyttää silmää, tuoda flirttiä työpäivään ja täyttää kaikki tarpeet vesilasien tuomisesta seksiin työpäivän lomassa...
Sarja on lukuisia kertoja saanut kylmät väreet kulkemaan ihollani. En todellakaan olisi kuuna päivänä ryhtynyt sihteerin hommiin, jos olisin katsonut tätä tv-sarjaa jo ennen opiskelemaan hakemistani. Vasta nyt ymmärrän, miksi sihteerejä pyritään tänä päivänä kutsumaan assistenteiksi. Ammattinimike sihteeri on saanut niin seksistisen kaiun vuosien varrella. Joku nyt tietenkin ajattelee, että "Pöh, sehän on vain fiktiota!", mutta koitan tässä kovasti ilmaista, että ei se ole. Edelleen miehet esittävät kunnioittavansa naiskollegoitaan samalla, kun arvioivat heidän persettään. Edelleen sihteerin tehtävänä on keittää kahvit palavereihin ja huolehtia, että tärkeillä herroilla on mukavat oltavat. Edelleen naisille flirttaillaan töissä ja edelleen heidän odotetaan olevan kiitollisia saamastaan huomiosta. Edelleen miesten näkemyksiä arvostetaan enemmän kuin naisten. Edelleen naiskollegojen toivotaan olevan halukkaita seksuaaliseen kanssakäymiseen, ainakin kerran vuodessa...
Mistä pääsenkin taas takaisin niihin firman pikkujouluihin. Olin jo aiemmin työpäivien kuluessa kuullut miesväen harrastavan tuhmia vitsejä naisten läsnäollessa, ja silloin kun heidän läsnäoloaan ei ole huomattu, ja olenhan jo kertonut esimieheni tuijottelusta ym. Elin silti siinä uskossa, että työyhteisössämme vallitsee hyvä yhteishenki, ja että naisia kunnioitetaan huonosta huumorista huolimatta. Olinpas sinisilmäinen. Pikkujouluissa todellisuus paljastui. Ensimmäisten lasillisten jälkeen miesten katseet suuntautuivat naapuripöydässä istuneisiin naisiin, jotka olivat osa jonkun muun firman pikkujouluseuruetta. Erästä kaunista naista kutsuttiin hyvin arvostavasti "uljaaksi mustaksi" tumman asustuksensa vuoksi... Seuraavien lasillisten jälkeen huomiota alettiin kohdistaa lähempänä istuviin naisiin. Työkaverini kaulakorua kommentoitiin, olisi kuulemma pitänyt päästä lähemmäs tarkastelemaan... Puheista siirryttiin sitten lähentelyyn. Keskustelujen lomassa nojauduttiin lähemmäs ja nostettiin kättä olalle, puolihuolimattomasti kosketettiin rintakehää... Jatkoille siirryttäessä alkoikin sitten jo sadella vitsailuksi naamioituja suoria ehdotuksia siirtymisestä takahuoneen puolelle. Tämä tyyli jatkuikin sitten oletettavasti koko illan. Itse päätin poistua siinä vaiheessa, kun pöytäseurueessani alettiin puhua siitä, kuka mahtoi olla joukon kaunein daami...
Kokemukseni vastannee kutakuinkin jokaisen naisen kokemuksia firman vuotuisista pippaloista. Joku saattaa olla ihan tyytyväinen tilanteeseen, nauttia saamastaan huomiosta ja mahdollisuudesta löytää säpinää työpaikalta. Itse kaipaisin asialinjalla pysymistä, ja niin varmasti moni muukin. Olenpa kuullut sellaisenkin tarinan pikkujouluista, että naisassistentti sai myyntimieheltä nyrkin silmäänsä, kun ei ollut lämmennyt tämän iskuyrityksille. Tapaus voisi hyvinkin olla kohtaus Mad menistä, ihan niinkuin omatkin pikkujoulukokemukseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti